Kauppatieteen valintakokeen pääsykoekirjallisuus koostuu taloustiedon osalta lukion YH2 -oppikirjoista. Näiden sisältämien eri teemojen osaaminen on myös avain valintakokeessa menestymiseen.
Koska lukion kirjojen on määrä opettaa perusasiat tiiviissä muodossa näkisin viisaaksi vähintäänkin tutustua jokaiseen oppikirjoista.
Ajallista säästöä, kun ei kirjoihin perehtymällä jättämisellä varsinaisesti tule, yksittäisen ollessa kirjan noin 180 sivun mittainen. Mikä on oikealla lukutekniikalla nopeasti purettavissa vielä niitäkin helpommin opiskeltavammiksi kokonaisuuksiksi.
Valintakoe ei odota, että muistaisit esimerkiksi noin 500 sivun verran taloustiedon tekstiä ulkoa.
Se vaatii, että osaat, ymmärrät ja hahmotat kirjasarjojen eri teemat ja käsitteet niin hyvin, että pystyt soveltamaankin niiden tietoa.
Tietoaineissa ja etenkin tällaisessa tietopohjaisessa monivalintakokeessa pystyy omaa yleistietoaankin soveltamaan tarvittaessa.
Tärkeintä lie kuitenkin saavuttaa ymmärrys lukiokirjojen esiinnostamista teemoista ja käsitteistä, joten voihan mielenkiintoaan aihetta kohtaan myös yrittää lisätä eri näkökulmista aihetta lähestymällä.
Lukion taloustiedon kirjat ovat myös ilmaiseksi saatavissa. Kirjastoissa ensinnäkin on todennäköisesti tarjolla kaikkien kirjasarjojen versiot.
Sekä vanhemmatkin vuosikerrat, kun ei se taloustiedon perustietokaan nyt välttämättä lukion opetussuunnitelmien uudistuksissa aivan uusiksi mene.
Valintakevään kohdalla lukiokirjojen varaustilanne kiihtyy, joten kannattanee ennemmin kuin myöhemmin kirjastojen osalta lainata teoksensa.
Äänikirjapalveluiden ilmaisten kokeilujaksojen avulla voi myös kuunnella kaikkien kirjojen sisällöt. Mikä on myös vaihtoehtoinen tapa hieman kerrata kirjojen sisältöjä, jos menee vaikka kävelemään siinä sivussa.
Eri lukiokirjasarjojen saatavuus ei siis ole niin suuri valinta kuin niiden ostaminen olisi.
En siis keksi, miksi pitäisi jättää edes tutustumatta jokaiseen kirjoista, vaikka tähän 1-2 kirjan unhoittamiseen usein jopa neuvotaan.
Yksittäinen lukiokirja on käytännössä kuitenkin ainoa konkreettinen asia, mikä rajaa koealueen teemoja ja käsitteitä ja toimii valintakokeen monivalintaväitteiden keskeisimpänä lähteenä kokeentekijöille.
Eli jos nyt on mitenkään saatavissa lukiokirjoja ne kannattaa ottaa haltuun, kun onhan se kiehtovaa lukea, kuinka eri kirjasarjat selittävät koealuetta.
Kysymykseen "mikä on paras lukiokirjasarja?" oikea vastaus on, että sillä ei erityisemmin ole väliä, jos tärkeintä on saada maksimaalisesti pisteitä valintakokeesta.
Pisteitä valintakokeessa saa todennäköisimmin kunkin kirjan keskeisiä näkökulmia ymmärtämällä.
Opiskelun sivussa tehdystä reaaliaikaisesta kirja-arvostelusta ei saa pisteitä. Koko asetelma kunkin kirjan kuvitellusta paremmuudesta viekin huomiota olennaiselta itse opiskelussakin, jos antaa ennakkoasenteiden vaikuttaa liikaa.
Yksittäisen lukiokirjan noin 180 sivua on jo suuri määrä erilaisia ja ennen kaikkea keskeisiäkin teemoja ja käsitteitä, että kokeeseen ei varmaan ainakaan etua saa jättämällä tutustumatta siihen.
Se mistä kirjasta aloittaa on jo kilpailuhenkisempi kysymyksenasettelu, kun ei lähdetä heti alkuun antamaan tasoitusta.
Kaikki kirjat lähtevät kuitenkin vääntämään aikalailla rautalangasta koko kirjan mitassa erinäisiä käsitteitä ja ilmiöitä, joten ei sillä lukujärjestykselläkään ole sinällään väliä, kunhan opiskelusuunnitelmassaan etenee systemaattisesti halki koealueen oppien ja kerraten.
Lukion 2021-opetussuunnitelman Taloustiedon kirjoista Kanta 2 Taloustieto on esimerkiksi aika kontekstivahva ja taloushistoriaan kiinnittäytyvä. Uutishuone 2 Taloustieto etenee vertailussa suoraan käsitteiden kautta. Forum 2 Taloustiedossa taas samojen käsitteiden toistoa tulee myös infolaatikoiden muodossa, mikä kertauksen kannalta voi olla ihan kiva.
Kaikki lukion taloustiedon kirjat kannattaa hyödyntää opiskelussaan, koska pelin henki on enemmän se, että kannattaa olla huomattavan kiinnostunut tietämään millaisista asioista koealue koostuu, jotta ne voi sitten tosiaan opiskellakin.
Koealuetta voi lähestyä myös harrasteneisuuden kautta. Esimerkiksi kansantajuisiin talouskirjoihin ja talouden ilmiöihin kannattaa perehtyä erityisesti valintakoekevään ulkopuolella.
Kirjoista voi löytyä aiheita, jotka koet mielenkiintoisiksi, jolloin oppiminenkin helpottuu, kun miltei huomaamatta omaksut vaikkapa talouskeskustelun käsitteitä ja teemoja.
Kaikista aiheista ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut, mutta hyvä olisi, jos löydät yhdenkin näkökulman, jonka avulla lähestyä osiltaan myös koealueen esiinnostamia teemoja ja muuta talousviestintää.
Kirjoituksia kauppatieteiden valintakokeesta F ja siihen valmistautumisesta.
Valintakoe FVastaustekniikkaOpiskelutekniikkaTaloushistoriaValmistautuminenValintakoeuudistusKirjallisuusResurssejaLukion yhteiskuntaopin taloustiedon kaikkien YH2 -kirjojen sekä kauppiksen aiempien valintakokeiden käsitteiden tiivistelmä.
TaloustietoTalousmaailmaTalous ja politiikkaLöydä helpoimpien opintopisteiden eli noppien kurssit yliopiston, ammattikorkeakoulun ja lukion tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin Helpot Nopat.fi-nettisivulta. MOOC-kurssit ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.
Helpot Nopat.fi