Lukion taloustiedon (valintakokeen F taloustiedon koealue) kaikki käsitteet ja ilmiöt.
Kysyntä ja tarjonta: Markkinatalouden perusmalli, joka kuvaa ostajien halukkuutta ostaa tuotteita ja myyjien halukkuutta tarjota niitä eri hintatasoilla.
Kysynnän laki ja Tarjonnan laki: Kysynnän laki tarkoittaa, että hinnan noustessa kysyntä yleensä laskee. Tarjonnan laki taas tarkoittaa, että hinnan noustessa tarjonta yleensä kasvaa.
Kysyntäkäyrä: Graafinen esitys siitä, kuinka paljon kuluttajat ovat valmiita ostamaan hyödykettä eri hinnoilla.
Tarjontakäyrä: Graafinen esitys siitä, kuinka paljon tuottajat ovat valmiita myymään hyödykettä eri hinnoilla.
Hintamekanismi: Tapa, jolla markkinahinta ohjaa resursseja ja tasapainottaa kysyntää sekä tarjontaa.
Tasapainohinta: Hinta, jolla kysyntä ja tarjonta kohtaavat.
Täydellinen kilpailu: Teoreettinen markkinatilanne, jossa on niin paljon ostajia ja myyjiä, ettei kukaan yksittäinen toimija voi vaikuttaa hintaan.
Markkinatalous: Talousjärjestelmä, jossa hinnat ja tuotantomäärät määräytyvät vapaasti markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan ilman valtion ohjausta.
Markkinahinta: Tuotteen tai palvelun hinta, joka muodostuu markkinoilla kysynnän ja tarjonnan kohdatessa tietyllä hetkellä.
Markkinoiden tehokkuus: Kuvaa sitä, kuinka hyvin markkinahinnat heijastavat kaikkea saatavilla olevaa tietoa ja kuinka tehokkaasti resurssit kohdentuvat niitä eniten tarvitseville.
Niukkuus: Ihmisten tarpeet ja halut ovat rajattomat, mutta resurssit niiden tyydyttämiseen ovat rajalliset.
Hyödyke: Tavara tai palvelu, joka tyydyttää ihmisten tarpeita.
Vaihtoehtoiskustannus: Menetetty hyöty, joka syntyy, kun valitaan yksi vaihtoehto toisen sijasta.
Absoluuttinen etu: Tilanne, jossa maa tai toimija pystyy tuottamaan hyödykkeen vähemmillä resursseja kuin muut.
Suhteellinen etu: Kyky tuottaa hyödyke pienemmällä vaihtoehtoiskustannuksella kuin kilpailija.
Taloustiede: Tiede, joka tutkii taloudellisia päätöksiä ja resurssien niukkuutta.
Makrotalous: Taloustieteen osa-alue, joka tutkii suuria kokonaisuuksia, kuten koko kansantaloutta tai inflaatiota.
Mikrotalous: Taloustieteen osa-alue, joka tutkii yksittäisten kotitalouksien ja yritysten päätöksentekoa.
Pääoma: Tuotannossa käytettävät resurssit, kuten koneet, laitteet tai raha.
Brutto: Kokonaismäärä, josta ei ole tehty vähennyksiä.
Netto: Määrä, joka jää jäljelle, kun bruttoarvosta on tehty tietyt vähennykset (kuten verot tai poistot).
Reaalinen muutos: Arvon muutos, josta on poistettu inflaation eli hintojen nousun vaikutus.
Rajahyöty: Se lisähyöty, jonka kuluttaja saa kuluttaessaan yhden lisäyksikön tuotetta.
Budjettirajoite: Kuluttajan käytettävissä olevat tulot, jotka rajoittavat hankintamahdollisuuksia.
Rajakustannus: Yhden lisäyksikön tuottamisesta aiheutuva lisäkustannus.
Kertakulutushyödyke: Tuote, joka käytetään yhdellä kertaa (esim. ruoka).
Kestokulutushyödyke: Pitkäikäinen tuote, jota käytetään useita kertoja (esim. auto).
Puolikestokulutushyödyke: Tuote, jonka käyttöikä on kestokulutushyödykettä lyhyempi (esim. vaatteet).
Tuotantomahdollisuuksien käyrä: Kuvaa mitä ja kuinka paljon talous voi tuottaa käytettävissä olevilla resursseilla ja teknologialla.
Kansantalous: Yhden maan kotitalouksien, yritysten, rahoituslaitosten ja julkisen sektorin muodostama taloudellinen kokonaisuus.
Talouskasvu: Tuotannon lisääntyminen kansantaloudessa, jota mitataan yleensä bruttokansantuotteen muutoksella.
Bruttokansantuote (BKT): Kansantaloudessa tiettynä aikana (yleensä vuosi) tuotettujen lopputuotteiden ja palveluiden kokonaisarvo.
BKT-kasvu: Muutos, joka kertoo, kuinka paljon bruttokansantuote on kasvanut edelliseen ajanjaksoon verrattuna.
Bruttokansantuote asukasta kohti: BKT jaettuna maan väkiluvulla; käytetään usein elintason vertailuun eri maiden välillä.
Kansantulo: Kansantalouden kaikkien tulojen summa (palkat, omaisuustulot ja yrittäjätulot); bruttokansantuotteesta vähennetään poistot ja huomioidaan ulkomailta saadut nettosingot.
Nettokansantuote: Bruttokansantuote, josta on vähennetty kiinteän pääoman kuluminen eli poistot.
Määrällinen talouskasvu: Kasvu, joka perustuu tuotantopanosten (kuten työn tai raaka-aineiden) määrän lisäämiseen.
Laadullinen talouskasvu: Kasvu, joka perustuu osaamisen, teknologian ja tuottavuuden parantamiseen (sama määrä panoksia tuottaa enemmän).
Kokonaiskysyntä: Kansantalouden kaikkien kulutusmenojen, investointien ja viennin summa.
Kotimainen kysyntä: Kotimaisten kuluttajien, yritysten ja julkisen sektorin yhteenlasketut menot hyödykkeisiin ja palveluihin (yksityinen kulutus + julkinen kulutus + investoinnit).
Kulutus: Hyödykkeiden käyttäminen tarpeiden tyydyttämiseen; jaetaan yleensä yksityiseen ja julkiseen kulutukseen.
Ulkomaankauppa: Tavaroiden ja palveluiden vientiä ja tuontia eri maiden välillä.
Reaalinen kilpailukyky: Kansantalouden kyky menestyä kansainvälisessä kaupassa muilla tekijöillä kuin hinnalla, esimerkiksi laadulla, innovaatioilla ja toimitusvarmuudella.
Kilpailukykyvertailu: Eri maiden talouksien vertailua mittareilla, kuten yksikkötyökustannuksilla, verotuksella tai innovaatiokyvyllä.
Kokonaistuotanto: Kaikkien kansantaloudessa tuotettujen hyödykkeiden yhteismäärä.
Tuottavuus: Tuotannon tehokkuuden mittari, eli tuotannon määrä suhteessa käytettyihin panoksiin.
Työn tuottavuus: Tuotoksen määrä yhtä työtuntia tai työntekijää kohden.
Tuotannontekijä: Tuotannossa tarvittavat resurssit: luonnonvarat, työvoima ja pääoma.
Panos: Tuotantoprosessiin syötetty resurssi, kuten raaka-aine tai työaika.
Tuotos: Tuotantoprosessin lopputuloksena syntynyt hyödyke tai palvelu.
Arvonlisäys: Luotu uusi arvo; tuotteen hinnan ja siihen käytettyjen välituotteiden hinnan erotus.
Välituote: Hyödyke, jota käytetään toisen hyödykkeen valmistamiseen (esim. jauhot leivässä).
Lopputuote: Hyödyke, joka on valmis kulutukseen tai investoinniksi.
Reaalipääoma: Tuotannossa tarvittavat fyysiset välineet, kuten koneet, laitteet, rakennukset ja tietietoverkot (erotuksena finanssipääomasta eli rahasta).
Inhimillinen pääoma: Työntekijöiden osaaminen, koulutus, ammattitaito ja terveys, jotka parantavat työn tuottavuutta.
Degrowth: Ajatusmalli, joka tavoittelee tuotannon ja kulutuksen vähentämistä ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi.
Kestävä kehitys: Kehitys, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.
Gini-kerroin: Mittari, jolla kuvataan tuloerojen suuruutta (arvo 0 tarkoittaa täydellistä tasajakoa).
Ostovoimapariteetti (PPP): Valuuttojen muuntokurssi, joka huomioi eri maiden hintatason erot ja mahdollistaa elintason vertailun.
Inhimillisen edistyksen indeksi (HDI): Mittari, joka huomioi BKT:n lisäksi eliniänodotteen ja koulutustason.
ISEW (Kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi): Taloudellisen hyvinvoinnin mittari, joka korjaa BKT:n puutteita huomioimalla yksityisen kulutuksen ja tulonjaon lisäksi kotityön arvon sekä ympäristön saastumisesta ja luonnonvarojen hupenemisesta aiheutuvat haitat.
GPI (Aidon edistyksen indeksi): ISEW:n pohjalta kehitetty edistyneempi mittari, joka pyrkii kuvaamaan yhteiskunnan todellista kehitystä. Se huomioi laajemmin hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, kuten vapaa-ajan arvon, vapaaehtoistyön sekä rikollisuuden aiheuttamat sosiaaliset kustannukset.
Big Mac -indeksi: The Economist -lehden kehittämä mittari, jolla vertaillaan eri maiden hintatasoa ja valuuttojen yli- tai aliarvostusta Big Mac -hampurilaisen hinnan avulla.
Kansantalouden kiertokulku: Malli, joka kuvaa rahan ja hyödykkeiden liikkeitä eri talouden toimijoiden välillä.
Kotitalous: Yksityinen kulutusyksikkö, joka tarjoaa työvoimaa ja kuluttaa hyödykkeitä.
Investointi: Menot, joilla hankitaan uutta tuotantokapasiteettia (kuten koneita) tai parannetaan vanhaa.
Investointiaste: Investointien osuus bruttokansantuotteesta.
Säästämisaste: Se osa käytettävissä olevista tuloista, jota ei kuluteta.
Velkaantumisaste: Velkojen suhde vuotuisiin käytettävissä oleviin tuloihin.
Ostovoima: Se määrä hyödykkeitä, joka tietyllä rahamäärällä voidaan ostaa.
Kerroinvaikutus: Jokin alkuperäinen muutos taloudessa (kuten investointi tai valtion menojen lisäys) johtaa lopulta moninkertaiseen muutokseen kokonaistuotannossa tai kansantulossa.
Ristikkäiskauppa: Kansainvälistä kauppaa, jossa maat vievät ja tuovat samankaltaisia tuotteita (esim. Saksa vie autoja Ranskaan ja tuo autoja Ranskasta).
Epäsymmetrinen sokki: Taloudellinen häiriö (esim. kysynnän romahdus), joka iskee vain yhteen maahan tai yhteen toimialaan, mutta ei muihin saman talousalueen osiin.
Elinkeinorakenne: Jakautuminen alkutuotantoon, jalostukseen ja palveluihin.
Alkutuotanto: Talouselämän perusta, joka käsittää luonnonvarojen suoran hyödyntämisen ja raaka-aineiden hankinnan luonnosta.
Jalostus: Teollisuus ja rakentaminen, joissa raaka-aineista tehdään tuotteita.
Palvelut: Aineettomat hyödykkeet, kuten kauppa ja koulutus.
Rakennemuutos: Tilanne, jossa yhteiskunnan elinkeinorakenne muuttuu merkittävästi (esim. teollisuudesta palveluihin).
Alkutuotantoyhteiskunta: Yhteiskunta, jossa suurin osa väestöstä saa toimeentulonsa maataloudesta, metsätaloudesta tai kalastuksesta.
Palveluyhteiskunta: Yhteiskuntavaihe, jossa suurin osa bruttokansantuotteesta ja työpaikoista syntyy palvelualoilla.
Kulutusyhteiskunta: Yhteiskunta, jossa kuluttaminen on keskeinen osa elämäntapaa ja talouskasvua, ja jossa hankitaan hyödykkeitä yli perustarpeiden.
Tietoyhteiskunta: Yhteiskunta, jonka toiminta perustuu tiedon käsittelyyn ja teknologiaan.
Suomen talous: Pieni avotalous, joka on voimakkaasti riippuvainen viennistä ja on osa Euroopan talous- ja rahaliittoa (EMU).
Avoin talous: Kansantalous, joka käy vapaasti kauppaa muiden maiden kanssa ja on vuorovaikutuksessa kansainvälisten markkinoiden kanssa.
Suljettu talous: Eristäytynyt talous, jolla ei ole ulkomaankauppaa tai muita taloudellisia suhteita muihin maihin.
Inflaatio: Yleinen hintatason nousu, joka johtaa rahan ostovoiman heikkenemiseen.
Liikkeellä olevan rahan määrä: Kansantaloudessa käytössä olevan rahan kokonaismäärä; sen liiallinen kasvu suhteessa tuotantoon voi aiheuttaa inflaatiota.
Hintavakaus: Tilanne, jossa hinnat pysyvät muuttumattomina tai nousevat hyvin hitaasti; tyypillisesti keskuspankkien tavoite.
Kuluttajahintaindeksi: Mittari, joka seuraa tyypillisen kotitalouden ostaman "ostoskorin" hintojen muutosta.
Inflaatiokori (tai kuluttajakori): Joukko tavaroita ja palveluita, joita käytetään hintatason muutosten seuraamiseen.
Kuluttajahinnat: Hinnat, joita yksityiset ihmiset maksavat hyödykkeistä.
Tuottajahinnat: Hinnat, joilla valmistajat myyvät tuotteitaan; niiden nousu ennustaa usein myöhempää kuluttajahintojen nousua.
Elinkustannusindeksi: Kuluttajahintaindeksistä laskettu pitkä aikasarja, jota käytetään usein esimerkiksi vuokrien tai eläkkeiden tarkistamiseen.
Kustannusinflaatio: Hintojen nousu, joka johtuu tuotantokustannusten (kuten palkkojen tai raaka-aineiden) kasvusta.
Kysyntäinflaatio: Hintojen nousu, joka johtuu siitä, että hyödykkeiden kysyntä kasvaa nopeammin kuin niiden tarjonta.
Odotusinflaatio: Ilmiö, jossa ihmiset ennakoivat hintojen nousevan ja muuttavat käyttäytymistään (esim. vaatimalla korkeampia palkkoja), mikä itsessään kiihdyttää inflaatiota.
Monetaarinen inflaatio: Inflaatio, joka johtuu rahan määrän liiallisesta lisääntymisestä taloudessa.
Hyperinflaatio: Erittäin nopea ja hallitsematon inflaatio (yleensä yli 50 % kuukaudessa), joka romahduttaa rahan arvon.
Venezuelan, Zimbabwen ja Weimarin hyperinflaatiot: Historiallisia esimerkkejä tilanteista, joissa rahan arvo on romahtanut lähes täysin.
Kustannusinflaatiokierre: Tilanne, jossa palkkojen nousu nostaa hintoja, mikä johtaa uusiin palkkavaatimuksiin ja jatkuvaan inflaatioon.
Inflaatio-devalvaatio-kierre: Tilanne, jossa inflaatio heikentää maan kilpailukykyä, mikä johtaa valuutan arvon alentamiseen (devalvaatioon), mikä taas nostaa tuontihintoja ja kiihdyttää inflaatiota entisestään.
Deflaatio: Yleisen hintatason lasku, mikä kasvattaa rahan ostovoimaa mutta voi lamauttaa talouden.
Deflaatiokierre: Haitallinen kehitys, jossa kuluttajat lykkäävät ostojaan hintojen laskun toivossa, mikä johtaa tuotannon laskuun, työttömyyteen ja hintojen entistä suurempaan laskuun.
Japanin deflaatio: Tunnettu esimerkki pitkäaikaisesta taloudellisesta stagnaatiosta ja hintojen laskusta.
Tilapäinen deflaatio: Lyhytaikainen hintatason lasku, joka ei välttämättä johda vaaralliseen kierteeseen.
Suhdannevaihtelu: Talouskasvun nopeuden vaihtelu; talous kasvaa välillä nopeasti ja välillä hitaasti tai supistuu.
Noususuhdanne / Nousukausi: Vaihe, jossa tuotanto kasvaa, työttömyys vähenee ja kulutus lisääntyy.
Korkeasuhdanne / Huippusuhdanne: Suhdanteen vaihe, jossa talous kasvaa poikkeuksellisen voimakkaasti ja kapasiteetti on täyskäytössä.
Talouden ylikuumeneminen: Tilanne, jossa kysyntä kasvaa liian nopeasti suhteessa tuotantoon, mikä johtaa työvoimapulaan ja kiihtyvään inflaatioon.
Laskusuhdanne: Vaihe, jossa talouskasvu hidastuu, työttömyys alkaa nousta ja kuluttajien luottamus heikkenee.
Taantuma: Tavallisesti määritelty tilanteeksi, jossa bruttokansantuote supistuu kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä.
Lama: Poikkeuksellisen syvä ja pitkäkestoinen talouden laskukausi, jolle on tyypillistä korkea työttömyys ja tuotannon raju väheneminen.
Luottolama: Tilanne, jossa pankit kiristävät lainanantoaan merkittävästi, mikä vaikeuttaa yritysten investointeja ja kulutusta.
Stagnaatio: Pitkäaikainen taloudellinen pysähtyneisyys, jossa kasvu on hyvin hidasta tai olematonta.
Stagflaatio: Talouden erikoistilanne, jossa yhdistyy stagnaatio (pysähtyneisyys) ja inflaatio (hintojen nousu).
Suhdannepolitiikka: Julkisen vallan toimet, joilla pyritään tasaamaan suhdannevaihteluita (esim. hillitsemään ylikuumenemista tai elvyttämään laskukaudella).
Kuluttajien luottamusindikaattori: Mittari, joka kertoo kuluttajien odotuksista ja arvioista omaa ja maan taloutta kohtaan.
Talousennuste: Asiantuntijoiden arvio talouden tulevasta kehityksestä, kuten BKT-kasvusta ja työttömyydestä.
Suhdannetilanne: Talouden nykyinen tila suhteessa pitkän aikavälin trendiin.
Jälkisyklinen: Ilmiö tai muuttuja, joka reagoi suhdannevaihteluihin viiveellä
Tase (Balanssi): Yleistermi, joka taloustieteessä kuvaa tilannetta, jossa kaksi puolta (esim. tulot ja menot tai varat ja velat) ovat tasapainossa.
Maksutase: Tilasto, joka sisältää kaikki kansantalouden ulkomaiset rahaliikkeet tiettynä aikana. Se jakautuu vaihtotaseeseen, pääomataseeseen ja rahoitustaseeseen.
Vaihtotase: Kuvaa kansantalouden ulkomaisten tulojen ja menojen tasapainoa; se kertoo, velkaantuuko maa ulkomaille vai kasvaako sen saatavat.
Kauppatase: Tavaroiden viennin ja tuonnin arvon erotus.
Palvelutase: Palveluiden (kuten matkailu tai kuljetus) viennin ja tuonnin arvon erotus.
Ensitulon tase: Sisältää ulkomailta saadut ja ulkomaille maksetut tuotannontekijäkorvaukset, kuten palkat ja korot.
Tulojen uudelleenjaon tase: Sisältää vastikkeettomat tulonsiirrot ulkomaille, kuten kehitysavun ja EU-jäsenmaksut.
Pääomatase: Sisältää pääomansiirrot ja vastikkeettomat luovutukset, kuten patentit tai kiinteän omaisuuden omistusoikeudet.
Rahoitustase: Kuvaa sitä, miten vaihtotaseen ylijäämä sijoitetaan ulkomaille tai miten alijäämä rahoitetaan (esim. suorat sijoitukset tai lainat).
Huoltotase: Kansantalouden kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan tasapainoa kuvaava laskelma (Kokonaistarjonta = BKT + tuonti; Kokonaiskysyntä = kulutus + investoinnit + vienti + varastojen muutos).
Lukion taloustiedon (valintakokeen F taloustiedon koealue) kaikki käsitteet ja ilmiöt.
Lukion yhteiskuntaopin taloustiedon kaikkien YH2 -kirjojen sekä kauppiksen aiempien valintakokeiden käsitteiden tiivistelmä.
TaloustietoTalousmaailmaTalous ja politiikkaKirjoituksia kauppatieteiden valintakokeesta F ja siihen valmistautumisesta.
Valintakoe FVastaustekniikkaOpiskelutekniikkaTaloushistoriaValmistautuminenValintakoeuudistusKirjallisuusResurssejaLöydä helpoimpien opintopisteiden eli noppien kurssit yliopiston, ammattikorkeakoulun ja lukion tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin Helpot Nopat.fi-nettisivulta. MOOC-kurssit ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.
Helpot Nopat.fi