Lukion taloustiedon (valintakokeen F taloustiedon koealue) kaikki käsitteet ja ilmiöt.
Rahapolitiikka: Keskuspankin toimintaa, jolla säädellään liikkeellä olevan rahan määrää ja korkotasoa. Tärkein tavoite on yleensä hintavakaus eli inflaation hillitseminen.
Keskuspankki: "Pankkien pankki", valtion tai valtioliiton laitos, joka vastaa rahapolitiikasta, laskee liikkeelle valuutan ja valvoo rahoitusjärjestelmän vakautta.
Euroopan keskuspankki (EKP): Euroalueen yhteinen keskuspankki, joka päättää euroalueen rahapolitiikasta ja ohjauskoroista itsenäisesti.
Suomen Pankki: Suomen kansallinen keskuspankki, joka on osa eurojärjestelmää. Se osallistuu EKP:n päätöksentekoon ja toteuttaa rahapolitiikkaa Suomessa.
Hintavakaus: Rahapolitiikan ensisijainen tavoite (euroalueella noin 2 % inflaatio), jolla pyritään säilyttämään rahan ostovoima ennustettavana.
Valuuttakurssipolitiikka: Keskuspankin toimet, joilla vaikutetaan oman valuutan ulkoiseen arvoon (esim. devalvoimalla tai revalvoimalla), vaikka euroalueella valuutta on kelluva.
Ohjauskorko: Keskuspankin määrittämä korko, jolla se lainaa rahaa pankeille. Tämä vaikuttaa suoraan markkinakorkoihin (kuten euriboriin) ja sitä kautta kotitalouksien ja yritysten lainoihin.
Euroopan keskuspankin ohjauskorko: EKP:n neuvoston asettama korko (tärkeimpänä perusrahoitusoperaation korko), joka ohjaa koko euroalueen korkotasoa.
Avomarkkinaoperaatio: Keskuspankin toimi, jossa se ostaa tai myy arvopapereita (kuten valtionvelkakirjoja) pankeille säädelläkseen rahan määrää ja korkoja markkinoilla.
Vähimmäisvarantojärjestelmä: Keskuspankin vaatimus, jonka mukaan pankkien on talletettava tietty osa asiakkaidensa talletuksista keskuspankkiin. Tällä säädellään pankkien luotonantokykyä.
Maksuvalmiusjärjestelmä: Järjestelmä, jonka avulla pankit voivat tallettaa ylimääräistä rahaa keskuspankkiin yön yli tai ottaa sieltä lyhytaikaista luottoa. Tämä luo "korkoputken", jonka sisällä markkinakorot liikkuvat.
Määrällinen elvytys: (Quantitative Easing, QE) Keskuspankin toimi, jossa se ostaa markkinoilta suuria määriä arvopapereita luodakseen talouteen uutta rahaa ja laskeakseen pitkiä korkoja, kun pelkkä ohjauskoron lasku ei riitä.
Setelirahoitus: Tilanne, jossa keskuspankki rahoittaa valtion menoja suoraan painamalla rahaa. Tämä on euroalueella kiellettyä, koska se johtaa helposti hallitsemattomaan inflaatioon.
Helikopteriraha: Teoreettinen ja äärimmäinen rahapolitiikan muoto, jossa keskuspankki jakaisi vastikkeetonta rahaa suoraan kansalaisille kulutuksen ja inflaation kiihdyttämiseksi.
Euroopan talous- ja rahaliitto EMU: (Economic and Monetary Union) Prosessi, jossa EU-maiden talouspolitiikkaa sovitetaan yhteen. Sen syvin vaihe on yhteinen valuutta euro.
Euroopan rahaliiton kolmas vaihe: EMU:n viimeinen vaihe, joka alkoi vuonna 1999. Tällöin euro otettiin käyttöön tilivaluuttana ja valuuttakurssit kiinnitettiin pysyvästi; käteisvaluutta tuli käyttöön 2002.
Euroalue: Ne EU-maat, jotka ovat ottaneet euron viralliseksi valuutakseen.
Yhteinen rahapolitiikka: Euroalueen maiden rahapolitiikka, josta päättää keskitetysti Euroopan keskuspankki (EKP), ei yksittäinen valtio.
Euroopan keskuspankkijärjestelmä (EKPJ): Koostuu EKP:sta ja kaikkien EU-maiden kansallisista keskuspankesta (myös niiden, joilla ei ole euroa).
Eurojärjestelmä: Koostuu EKP:sta ja vain euroalueen maiden kansallisista keskuspankeista. Tämä ryhmä hoitaa euroalueen rahapolitiikkaa.
Euroopan keskuspankin neuvosto: EKP:n ylin päätöksentekoelin, joka tekee tärkeimmät rahapoliittiset päätökset, kuten ohjauskoron määrittämisen.
Euroopan unionin sisämarkkinat: Alue, jolla tavarat, palvelut, ihmiset ja pääoma liikkuvat vapaasti ilman tullimaksuja tai rajoituksia.
Ihmisten, tavaroiden, palveluiden sekä pääomien vapaa liikkuvuus: Tunnetaan myös "neljänä vapautena", jotka muodostavat sisämarkkinoiden perustan.
Euroopan talousalue (ETA): Järjestely, joka laajentaa EU:n sisämarkkinat koskemaan myös EU:n ulkopuolisia maita (kuten Norja ja Islanti), mahdollistaen vapaan liikkuvuuden.
EFTA: Euroopan vapaakauppajärjestö, johon kuuluvat ne Euroopan maat, jotka eivät ole EU:ssa mutta haluavat osallistua vapaakauppaan (esim. Norja, Sveitsi).
EEC: Euroopan talousyhteisö, EU:n edeltäjä, joka perustettiin vuonna 1957 edistämään taloudellista integraatiota Euroopassa.
Kasvu- ja vakaussopimus: Sopimus, joka rajoittaa euromaiden velkaantumista. Säännöt: budjettialijäämä max 3 % ja julkinen velka max 60 % suhteessa BKT:hen.
Six pack -uudistus: Eurokriisin jälkeen (2011) luotu lainsäädäntöpaketti, joka tiukensi talouskuria ja kasvu- ja vakaussopimuksen valvontaa.
Euroopan vakausmekanismi (EVM): Pysyvä rahoituslaitos, joka voi myöntää hätälainoja talousvaikeuksiin ajautuneille euromaille rahoitusvakauden turvaamiseksi.
No bailout -periaate: Sääntö, jonka mukaan jokainen euromaa vastaa itse omista veloistaan, eikä toisten maiden tai EU:n pidä maksaa niitä heidän puolestaan.
Pankkiunioni: Järjestelmä, jolla valvotaan euroalueen pankkeja keskitetysti ja hoidetaan kriisipankkien alasajo yhteisin säännöin, jotta veronmaksajat eivät joutuisi maksajiksi.
Green Deal: Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä.
Päästökauppa: Järjestelmä, jossa yritykset ostavat oikeuksia hiilidioksidipäästöille. Päästöjen kokonaismäärää rajoitetaan ("katto"), ja oikeuksilla voi käydä kauppaa, mikä ohjaa vähentämään päästöjä kustannustehokkaasti.
Talouspolitiikka: Julkisen vallan toimet, joilla pyritään ohjaamaan talouden kehitystä (esim. työllisyyttä, kasvua ja vakautta).
Finanssipolitiikka: Talouspolitiikan osa-alue, jossa valtio ja kunnat säätelevät kokonaiskysyntää verotuksen ja julkisten menojen (budjetin) avulla.
Elvyttävä talouspolitiikka: Toimet, joilla pyritään lisäämän talouskasvua ja vähentämään työttömyyttä laskusuhdanteessa (esim. veroja laskemalla tai julkisia menoja lisäämällä).
Kiristävä talouspolitiikka: Toimet, joilla pyritään hillitsemään ylikuumenevaa taloutta ja inflaatiota tai tasapainottamaan velkaantumista (esim. veroja nostamalla tai menoja leikkaamalla).
Julkinen sektori: Kansantalouden osa, johon kuuluvat valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot.
Sosiaaliturvarahasto: Julkisen sektorin yksikkö, joka hoitaa sosiaaliturvaa (esim. Kela ja työeläkelaitokset).
Valtion talousarvio: (Budjetti) Vuotuinen suunnitelma valtion tuloista ja menoista, jonka eduskunta hyväksyy.
Siirtomenot: Valtion tai kunnan maksamat tuet (esim. lapsilisät, eläkkeet), joita vastaan julkinen sektori ei saa välitöntä vastiketta tavarana tai palveluna.
Valtionosuuksien tasausjärjestelmä: Mekanismi, jolla tasataan kuntien välisiä tuloeroja; varakkaammat kunnat maksavat ja köyhemmät saavat tukea peruspalveluiden järjestämiseen.
Kriisikuntamenettely: Menettely, johon kunta joutuu, jos sen talous on ajautunut vakaviin vaikeuksiin eikä se selviä velvoitteistaan.
Universalismi: Pohjoismainen hyvinvointivaltion periaate, jonka mukaan julkiset palvelut ja etuudet (kuten koulutus ja lapsilisä) kuuluvat kaikille asuinpaikasta tai tulotasosta riippumatta.
Elinaikakerroin: Eläkejärjestelmän mekanismi, joka sopeuttaa alkavan eläkkeen määrän väestön eliniän odotteen muutokseen.
Kotitalousvähennys: Verovähennys, jonka saa kotiin ostetuista palveluista, kuten siivouksesta tai remontoinnista.
Sosiaalinen luotto: Kunnan myöntämä laina pienituloisille tai vähävaraisille, joilla ei ole mahdollisuutta saada kohtuuehtoista lainaa vapailta markkinoilta.
Veroaste: Kaikkien maksettujen verojen ja sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen.
Kestävyysvaje: Ennuste, jonka mukaan julkinen talous velkaantuu pitkällä aikavälillä liikaa, koska menot kasvavat (esim. väestön ikääntymisen vuoksi) nopeammin kuin tulot.
Valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen: Mittari, joka kertoo valtion velkaantumisen asteen suhteessa kansantalouden kokoon ja takaisinmaksukykyyn.
Taloudellinen huoltosuhde: Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työssäkäyvää (lapset, eläkeläiset, työttömät) on yhtä työssäkäyvää kohti.
Väestöllinen huoltosuhde: Suhdeluku, joka kertoo työikäisen väestön määrän suhteessa lapsiin ja vanhuksiin (ei huomioi työttömyyttä).
Harmaa talous: Liike- tai työtoiminta, josta jätetään lakisääteiset verot ja maksut maksamatta.
Kuittipakko: Laki, joka velvoittaa myyjän tarjoamaan asiakkaalle kuitin käteiskaupasta harmaan talouden torjumiseksi.
Käännetty arvonlisävero: Menettely (esim. rakennusalalla), jossa veron tilitysvelvollisuus on ostajalla eikä myyjällä, millä pyritään estämään veronkiertoa.
Tulorekisteri: Sähköinen tietokanta, johon työnantajat ilmoittavat maksetut palkat reaaliaikaisesti verottajaa ja etuuksien maksajia varten.
Yleinen verovelvollisuus: Suomessa asuvat henkilöt ovat velvollisia maksamaan veroa Suomeen kaikista maailmanlaajuisista tuloistaan.
Rajoitettu verovelvollisuus: Henkilöt, jotka eivät asu Suomessa, maksavat veroa Suomeen vain täältä saamistaan tuloista.
Veronluonteinen maksu: Pakollinen maksu, joka ei ole virallisesti vero, mutta toimii samalla tavalla (esim. työttömyysvakuutusmaksu).
Tulonhankkimisvähennys: Verotuksessa tehtävä vähennys kuluista, jotka ovat aiheutuneet palkan ansaitsemisesta (esim. työmatkakulut).
Verosuunnittelu: Laillinen toiminta, jossa pyritään minimoimaan maksettavat verot hyödyntämällä verojärjestelmän mahdollisuuksia.
Veroparatiisi: Valtio tai alue, jossa verotus on erittäin kevyttä tai olematonta ja joka houkuttelee pääomia ja yrityksiä.
Työvoima: Kaikki 15–74-vuotiaat henkilöt, jotka ovat työllisiä tai työttömiä työnhakijoita.
Työllisyys: Työvoimaan kuuluvien osuus, joilla on työpaikka.
Työllisyysaste: Työllisten osuus (prosentteina) koko työikäisestä väestöstä (yleensä 15–64-vuotiaat).
Työttömyysaste: Työttömien työnhakijoiden osuus (prosentteina) koko työvoimasta (ei siis koko väestöstä).
Luonnollinen työttömyysaste: Työttömyyden taso, jota pidetään talouden rakenteesta johtuvana ja johon talous pyrkii pitkällä aikavälillä; koostuu kitka- ja rakennetyöttömyydestä.
Suhdannetyöttömyys: Työttömyys, joka johtuu talouden laskusuhdanteesta ja heikentyneestä kysynnästä.
Rakennetyöttömyys: Työttömyys, joka syntyy, kun työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa esimerkiksi ammattitaidon, teknologian muutoksen tai alueellisten syiden vuoksi.
Kitkatyöttömyys: Lyhytaikainen työttömyys, joka syntyy työpaikan vaihdon yhteydessä tai vastavalmistuneen etsiessä ensimmäistä työpaikkaa.
Kausityöttömyys: Vuodenaikojen vaihtelusta johtuva työttömyys (esim. matkailu- tai rakennusala talvella).
Piilotyöttömyys: Henkilöt, jotka haluaisivat tehdä töitä, mutta eivät ole ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi (esimerkiksi opiskelijat), eivätkä siksi näy virallisissa työttömyystilastoissa.
Pitkäaikaistyöttömyys: Yli vuoden yhtäjaksoisesti jatkunut työttömyys.
Nuorisotyöttömyys: Alle 25-vuotiaiden työnhakijoiden työttömyys.
Kohtaanto-ongelma: Tilanne, jossa avoimet työpaikat ja työttömät työnhakijat eivät kohtaa toisiaan esimerkiksi eri sijainnin tai vaaditun osaamisen takia.
Kannustinloukku: Tilanne, jossa työn vastaanottaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa, koska sosiaaliturvan menetys ja verotuksen kiristyminen syövät palkkatulosta saatavan hyödyn.
Yhteistoimintaneuvottelut (YT-neuvottelut): Lakisääteinen menettely, jossa työnantaja neuvottelee henkilöstön kanssa esimerkiksi työvoiman vähentämisestä tai lomautuksista.
Eläkeputki: Järjestelmä (virallisesti työttömyysturvan lisäpäivät), joka mahdollistaa ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien pääsyn eläkkeelle ansiosidonnaisen turvan kautta ilman aktiivista työnhakua.
Saatavuusharkinta: Käytäntö, jossa EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevalle työntekijälle myönnetään oleskelulupa vain, jos kyseiseen työhön ei ole saatavilla työvoimaa EU/ETA-alueelta.
Työehtosopimus (TES): Työnantajaliiton ja ammattiliiton välinen sopimus, jossa määritellään alan vähimmäispalkat ja muut työehdot.
Kiky-sopimus: Kilpailukykysopimus (vuodelta 2016), jolla pyrittiin parantamaan Suomen kustannuskilpailukykyä muun muassa pidentämällä työaikaa ja leikkaamalla lomarahoja.
Bruttopalkka: Palkka ennen verojen ja muiden maksujen vähentämistä.
Nimellisansio: Palkka euroina ilman hintatason muutoksen huomioimista.
Reaaliansio: Palkka, josta on puhdistettu inflaation vaikutus; kertoo palkan todellisen ostovoiman.
Ansiotasoindeksi: Tilastokeskuksen mittari, joka kuvaa palkansaajien säännöllisen työajan keskiansioiden kehitystä.
Työttömyyspäiväraha: Työttömälle maksettava perusturva (peruspäiväraha tai työmarkkinatuki), jota maksaa Kela.
Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha: Työttömyyskassan jäsenilleen maksama, aiempaan palkkaan perustuva ja peruspäivärahaa korkeampi etuus.
Perustulo: Malli, jossa kaikille kansalaisille maksettaisiin säännöllisesti vastikkeetonta rahaa toimeentulon turvaamiseksi.
Negatiivinen tulovero: Verotusmalli, jossa tietyn tulorajan alle jäävät saisivat valtiolta tukea automaattisesti verotuksen kautta.
Tulopolitiikka: Talouspolitiikan osa-alue, jossa pyritään sopimaan palkoista ja muista työehdoista (kuten työajoista)
Tulopoliittinen kokonaisratkaisu (TUPO): Laaja, keskitetty sopimus, jossa työnantajien ja työntekijöiden keskusjärjestöt sekä valtio sopivat yhdessä palkankorotuksista, verotuksesta ja sosiaaliturvasta.
Keskitetty työmarkkinaratkaisu: Sopimismalli, jossa palkoista ja ehdoista sovitaan keskusjärjestötasolla (esim. EK ja SAK), ja nämä raamit sitovat alakohtaisia liittoja.
Liittokohtainen sopimus: Sopimusmalli, jossa kunkin alan ammattiliitto (esim. Tehy) ja työnantajaliitto (esim. Teknologiateollisuus) neuvottelevat työehdot itsenäisesti ilman keskusjärjestöjen sitovaa raamia.
Kolmikantasopimus: Yhteistyömalli, jossa neuvottelupöydässä ovat mukana kolme osapuolta: työnantajajärjestöt, työntekijäjärjestöt ja maan hallitus (valtio).
Sisäinen devalvaatio: Toimet, joilla maan kilpailukykyä pyritään parantamaan alentamalla kotimaisia kustannuksia (kuten palkkoja ja sivukuluja) suhteessa kilpailijamaihin, koska omalla valuutalla tehtävä ulkoinen devalvaatio ei ole mahdollista (esim. euroalueella).
Paikallinen sopiminen: Työehtojen (kuten palkkojen tai työaikojen) sopiminen suoraan työpaikalla yrityskohtaisesti sen sijaan, että noudatettaisiin valtakunnallista yleissopimusta.
Ammattiyhdistysliike: Työntekijöiden järjestäytyminen liittoihin ajamaan omia etujaan, kuten parempia palkkoja ja työehtoja.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK: Suomen suurin työnantajien keskusjärjestö, joka edustaa yksityisen sektorin yrityksiä.
Suomen ammattijärjestöjen keskusjärjestö SAK: Suomen suurin palkansaajien keskusjärjestö, joka edustaa pääasiassa teollisuuden, kuljetusalan ja palvelualojen työntekijöitä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA: Yksityinen, elinkeinoelämän rahoittama tutkimuslaitos, joka tekee taloudellista tutkimusta ja ennusteita.
Palkansaajien tutkimuslaitos: (Nykyään Labore) Palkansaajajärjestöjen taustayhteisöjen ylläpitämä tutkimuslaitos, joka tutkii taloutta työntekijöiden näkökulmasta.
Lukion taloustiedon (valintakokeen F taloustiedon koealue) kaikki käsitteet ja ilmiöt.
Lukion yhteiskuntaopin taloustiedon kaikkien YH2 -kirjojen sekä kauppiksen aiempien valintakokeiden käsitteiden tiivistelmä.
TaloustietoTalousmaailmaTalous ja politiikkaKirjoituksia kauppatieteiden valintakokeesta F ja siihen valmistautumisesta.
Valintakoe FVastaustekniikkaOpiskelutekniikkaTaloushistoriaValmistautuminenValintakoeuudistusKirjallisuusResurssejaLöydä helpoimpien opintopisteiden eli noppien kurssit yliopiston, ammattikorkeakoulun ja lukion tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin Helpot Nopat.fi-nettisivulta. MOOC-kurssit ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.
Helpot Nopat.fi